Urajärven Kartanon Ystävät Ry

Loppuvuodesta 2015 Museovirastossa läpikäytyjen säästötoimenpiteiden seurauksena Urajärven kartano, muutaman muun ohella, päätettiin sulkea. Kyläläisemme järjestivät asian tiimoilta muun muassa nettiadressin sekä yhdistykset erikseen vetosivat Museovirastoon, ja myös opetus- ja kulttuuriministeriin, jotta sulkemiselta säästyttäisiin. Lopputulema siltikin oli sulkeminen.

Kartano on kuitenkin hyvin monelle niin kyläläiselle, kesäasukkaalle kuin muullekin rakas ja tärkeä, joten yksissä tuumin perustimme yhdistyksen, jonka tarkoituksena on tulevaisuudessa turvata museotoiminta Urajärven kartanossa.

Jäsenmaksuilla, lahjoituksilla ja tuilla pyrimme pitämään kartanon avoinna ja opastukset käynnissä ainakin kesäaikaan. Resurssien mukaan tarkoitus on järjestää erilaisia teemaopastuksia ja muuta toimintaa kartanon alueella.

Mikäli sinäkin koet kartanon rakkaaksi tai ylipäänsä Suomen kulttuurihistorian omaksesi, voit liittyä Urajärven Kartanon Ystäviin!

Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä kuka vain, yksittäiset henkilöt sekä yritykset ja yhteisöt, kaikki ovat lämpimästi tervetulleita!

Jäsenmaksut vuonna 2024 ovat:

henkilöjäsenmaksu 20,-
perhejäsenmaksu 40,- (2 aikuista + 2 lasta)
kannatusjäsenmaksu 100,- (yksityiset hlöt)
jäsenmaksu 250,- (yritykset ja yhteisöt)
ainaisjäsenmaksu yksityisiltä 400,-

Jäseneksi liittymisen voit tehdä maksamalla jäsenmaksun suoraan yhdistyksen tilille. Laitathan maksun viestiin nimesi ja sähköpostiosoitteesi.

TILINUMERO: FI12 5011 0920 0864 73
Järvi-Hämeen OP
SAAJA: Urajärven kartanon ystävät ry

Mikäli jokin asia askarruttaa ennen liittymistä, voit olla yhteydessä yhdistykseen sähköpostitse osoitteeseen info@urajarvenkartano.fi tai puhelimitse numeroon 044 239 9759.

HUOM! Ilmoitathan, mikäli sähköpostiosoitteesi on muuttunut.

Puheenjohtaja:   Heikki Saarinen (heikki.saarinen@urajarvenkartano.fi)

Varapuheenjohtaja: Kari Räsänen (kari.rasanen@urajarvenkartano.fi)

Rahastonhoitaja: Matti Halme  (info@urajarvenkartano.fi)

Sihteeri: Hanna Saarinen (hanna.saarinen@urajarvenkartano.fi)

Vastuuopas: Heidi Rask (heidi.rask@urajarvenkartano.fi)

Digitaaliset projektit : asiantuntija  Justyna Neuvonen (justyna@urajarvenkartano.fi)

Muut hallituksen jäsenet: Satu Tala, Eliisa Lehto ja Merja Markkanen, Eija Viita ja  Päivi Malin
Tapahtumatiimi: Eliisa Lehto, Hanna Saarinen, Satu Tala, Heidi Rask ja koolle kutsujana Kari Räsänen

Scroll to Top