Lillyn ja Hugon jalanjäljillä

Der Ring des Niebelungen, Die Walküre (Valkyyria) jatkui varsinaisilla esityksillä. Ohjelma alkoi klo 16 ja päättyi 21:55. Oopperakestävyyttä on harjoiteltu uinnilla ja levolla. Bayreuthin Festspielhaus alkoi näyttää jo rennomman puolensa. Ihmiset olivat edelleen hyvin arvokkaita ja hillittyjä, mutta jotenkin tunnelma alkoi vapautua ihmisten alettua ottaa tuntemattomiinkin kontaktia. Iltapukuiset ihmiset parhaimmissaan jonottivat kiltisti bratwurstejaan, joka puolella oli juomakärryjä, joista sai virvoketta pitkien välitaukojen virkistykseksi.

Hugon ja Lillyn aikana festivaaliyleisölle annettiin kolme merkkisoitto< oopperatalon parvekkeelta.
Nyt sankka yleisö oli kokoontunut perinteen mukaisesti varttia vailla ennen jokaista esitystä kuuntelemaan merkkisoittoa, joka oli aina osa tulevasta esityksestä ja oli kerta kerralta pidempi. Ensimmäisen esityksen avaus kesti vain parikymmentä sekuntia. Tämän jälkeen yleisö meni ripeästi sisään kolmesta suunnasta, jokaisen henkilöllisyys tarkistettiin sisäänmeno-ovella.


Musiikillisesti Valkyyria on nautittavaa ja varmasti osin kovin tuttua Tähtien sodasta ja monesta muusta yhteydestä. Tähän kuuluvat hevoset, joita esitettiin symbolisesti. Illan esityksessä Hilbründen hevonen olikin mies. Valkyyrit olivat itsevarmoja haute couture -naisia kauneussalongissa. Mitäköhön Lilly olisi miettinyt varsin rohkeasta tulkinnasta? Hugo on kirjoittanut matkapäiväkirjassaan nauttineensa erityisesti Sieglinden ja Siegmundin duetosta. Siegmundin
osan lauloi illan oopperassa Michael Spyres ja Sieglinden osan Vida Miknevičiūté . Voin myös jakaa Hugon ajatuksen siitä, että lauluosuudet kaikkinensa olivat puhtaita ja äärimmäisen hienovireisiä. Sieglinde esitettiin odottavana äitinä, joka jälkipohdinnassa herätti mietteitä – onko näin kaikissa Ringin esityksissä. Kaiken kaikkiaan jäi hyvin paljon sulateltavaa ohjauksen ja puvustuksen osalta. Kuinka osaa asettaa hahmot ja tilanteet alkuperäisen tarinan mukaan. Nyt on välipäivä ja aika mennä Wagner -museoon.

Leenan Bayreuth -blogi 21.8.2024

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top